sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hexipuff - uusi neulontavillitys


Olen viime viikkojen aikana liittynyt useampaankin neulontaryhmään Facebookissa. Jämälankaideoita-ryhmässä jaetaan nimensä mukaisesti vinkkejä pikkukerien käyttöön. Parasta virtuaalisessa ompeluseurassa on se, että saa kuulla sellaisesta mitä ei ole osannut etsiäkään. Sellainen yllätys oli HEXIPUFF.
 
Hexipuff? Mitä se voisi olla suomeksi? Hexi, hexagon on kuusikulmio, kenno. Puff on puhallus, savu, kannabis, se lohikäärme. Ilmakenno? Kennopuhvi? Kuusiohenki? Suomenkielinen nimi olisi keksittävä kiivaasti ettei tule vahingossa varastaneeksi jonkun nimisuojattua brändiä.
 
Hexipuffin googlaaminen toi tuloksia lähinnä muualta kuin Suomesta. Vain parissa blogissa oli asiaa hexibuffeista. En tiedä miksi niitä tehtiin, mutta koukkuun olivat kaikki tekijät jääneet.  Eli jotain hauskaa tämän pitää olla. Siis kokeilemaan.
 
Hexibuff voi olla yksivärinen, raidallinen tai kirjoneuletta. Valitsin testaukseen viikset. Mallikuvan löysin Pinterestistä http://www.pinterest.com/pin/1125968627910632/


Mikä juttu tämä nyt oikein sitten on? Päädyin tulokseen, että kyseessä on kaksipuolinen tilkku. Hexibuffeja voi käyttää erilaisiin tilkkutöihin pulleana eli täytettynä tai litteänä eli ilman täytteitä. Niistä saa koottua hauskan istuinalustan tai vaikka maton. Yksittäinen hexipuff on maskotti, lelu tai avaimenperä. Täältä löydät videon, jossa täti näyttää miten palasia yhdistellään. Ja täältä pulleamman yhdistelyvideon. Ja niin edelleen - videoita näyttää riittävän... Tässä perusteellinen selostus tilkun tekemisestä.



Tämän ensipuffini tein suljettuna neuleena kolmosen puikoilla jämälaarin jostain langoista. Lopputulos on suunnilleen tulitikkuaskin kokoinen. Että jos peittoa aikoo niin tovin saa puikkoja heiluttaa.


torstai 18. syyskuuta 2014

Voihan villasukka - todella sosiaalinen media

Liityin eräänä torstaina Facebookin Voihan villasukka -ryhmään. Ja voihan sosiaalinen media sentään kuinka paljon siellä tapahtuu! Ryhmässä on melkein 19000 jäsentä. Kuvia julkaistaan yhtenään; valmiita sukkia, keskeneräisiä, lankakeriä, pulmia, vinkkejä jne. Jokainen kuva tai kirjoitus kerää kymmenittäin kommentteja hetkessä. Minulle ryhmä oli liian vilkas ja päädyin jo heti perjantaina klikkaamaan ryhmän "arkistoon". Tämä tarkoittaa sitä, että olen edelleen ryhmän jäsen, mutta päivitykset eivät näy uutissivullani. Halutessani voin kuitenkin mennä katsomaan mitä ryhmässä tapahtuu.
 
Ryhmässä on pitkä lista ohjeita. Niistä bongasin monen ryhmäläisen suositteleman Twist or not -sukan. Ohje löytyy Ravelrystä ja sen voi ladata maksutta. Malli on helppo ja ihan hauska. Voihan villasukka -ryhmäläisten kommenteista päättelin, että porukassa on paljon aloittelijoita. Moni tuskasteli langankiertojen kanssa, joita tvistaavassa sukassa tehdään. Ryhmään kuuluvat neulontakonkarit neuvoivat auliisti. Sinänsä hienoa että noviiseille ja mestareille on yhteinen areena, jossa osaaminen kasvaa yhteisöllisesti. Voihan villasukka -ryhmä on uuden ajan naapurin Mirja. Tosin nopeatempoisempi, koska kysymyksen voi kirjoittaa eetteriin heti. Livenaapuriin mennään ehkä vasta kun omia konsteja on kokeiltu lukuisia kertoja.

Viikon päästä kävin kurkkaamassa Voihan villasukassa mitä siellä tapahtuu. No siellähän oli ilmiriita päällä. Joku toivotti tervetulleeksi riidattomaan Villasukat vilisee -ryhmään ja liityin siihen. Ehkä se ryhmä sopii minulle paremmin.


Twist or not. Luonnonvalkoista Seitsemää veljestä


 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Merenneidon pyrstö ja toppi

Tuttu ongelma monelle tytölle. Barbie on alasti ja vaatteet kadoksissa.

Tuttu ongelma monelle neulojalle. Pieniä jämälankoja on kertynyt nurkkiin ja niitä ei raaskis poiskaan heittää.

Tadaa! Neulo Barbielle pyrstö!


Pyrstön ja topin neuloin suljettuna neuleena nro 3 puikoilla sekalaisista langoista. Vyötärön resorissa on 24 silmukkaa. Resorin muuttuessa helmineuleeksi, lisäsin jokaiselle puikolle yhden silmukan eli helmineuleen alkaessa silmukoita oli yhteensä 28. Kavensi jokaisella puikolla yhden pois polvien, nilkkojen ja jalkaterien kohdalla. Tässä kohtaa neuloin sukan kiinni ja jatkoin edes takaisin yhdellä puikolla.  Pyrstön pää on aina oikeaa ja siinä on ulkoreunalla lisäyksiä joka tai joka toisella kerroksella. Toppi on tehty suljettuna neuleena ja silmukoita on 24. Henkselit ovat aina oikeaa kahdella silmukalla. Hiuskoriste on ihan vaan ketjusilmukkapötkö.

Olen onneton alaston. Mieluummin olisin merenneito.

Toiveeni toteutui!

Valokuva-albumi on tahmea uimapaikka.

Oih! Lehtipersilja.

Taidan maistaa.

Voisiko joku siirtää minut pois tästä, kiitos.

Opettaja, opettaja! Luen innokkaasti saksaa.





 

maanantai 8. syyskuuta 2014

Elinkautiset (?) sukat

Avioliiton yleisiin sääntöihin kuuluu puolison muistaminen vuosipäivänä. Juuri sopivasti ilmestyi uusi kirja, joka kertoo Kakolan vankilan historiasta. Arvelin, että kirja kiinnostaa puolisoa.

Raitavartiset sukat tein Kakolan henkeen, elinkautista kun tässä yhdessä istutaan. Lankana on Novitan 7 veljestä. Mikäli netin tietotoimistoon on uskomista, ei kyseinen lanka ole enää entisellään ja sukat eivät todennäköisesti tule kestämään elinkautisen verran (joka Wikipedian mukaan on Suomessa keskimäärin 14 vuotta).  Ehkäpä aloitan sukkaseurannan siitä, kuinka kauan nämä sukat ehjänä kestävät.