sunnuntai 31. elokuuta 2014

Suklainen lämpöhoito jaloille eli villasukkien hauska lahjapakkaus

Joskus sitä välähtää niin että itsekin yllättyy. Tähän keksintöön tarvittiin viime hetken paniikki puuttuvasta lahjapakkauksesta ja keittiöön kierimään jäänyt vanha hillopurkki. Ja näin kosmetologi-ystävä sai lahjaksi ruskeat kyläsukat pakattuna lasipurkkiin eli suklaisen lämpöhoidon jaloille. Lahjan saaja alkoi jo ideoimaan muita hoitoja. Miten olisi mustikkainen tai vaniljainen lämpöhoito ja miksei myös käsille. Tästä taisi tulla uusi hitti!



lauantai 23. elokuuta 2014

Lahjapussi jämätapetista

Tein kesälomalla mökin vanhoista tyynyliinoista sisustussydämiä. Yksi niistä lähti synttärilahjaksi ystävälle.

Lahja > tarvitaan lahjapaketti > itse tehty > kierrätysmateriaaleista? > jämätapetti!


Muistan joskus jossain askartelukirjassa nähneeni vinkin, että lahjapussi on kätevä tehdä kirjaa apuna käyttäen. Siis niin, että ikään kuin paketoi kirjan, mutta sulkeekin vain toisen pään. Toinen pää jää aukoksi ja siihen voi lisätä lahjapussin kantokahvat. Helppoa ja nopeaa.





perjantai 8. elokuuta 2014

Kesäpipo Agnethan tyyliin + muut kesäloman käsityöt

Tänään on viimeinen kesälomapäivä. Kääk! Alkoi jo tulla paniikki, että kesähatuksi tarkoitettu sininen pipo ei tule viimeistellyksi koskaan. Pipo valmistui jo toukokuussa pian Abba-museosta tehtyjen tarvikeostosten jälkeen, mutta paljettikoristeiden ompeleminen kesti monta kuukautta. Ohjeessa kyllä kehotettiin liimaamaan paljetit, mutta halusin mieluummin ommella. Ja kun vain puoli päätä oli koristeltu paljetein, ei pipoa oikein kehdannut ulkoiluttaa. Pakkohan se oli valmiiksi saada. Ja tänään, siis vihdoin, pääsin ulkoiluttamaan Agnethan kuuluisaa sinistä pipoa paljettikoristein.
 

Elokuussa kesäpipo sai vihdoin paljettikoristeet


Kesäpipo toukokuussa ilman paljetteja


 

Kesäloman käsityöt

  • Agnetan kuuluisa sininen pipo
  • Sisustussydämiä vanhoista tyynyliinoista. taisi tulla tehtyä kymmenen.
  • Raidalliset sukat veljelle. Tulis vaan hakemaan ne...
  • Kaksi merinovillaista pipoa
  • 6 paria kyläsukkia
  • Neljän keskeneräisen sukkaparin päättely
  • Yksi Jeesus-amigurumi sekä torsoja ja raajoja vielä yhdeksään samanlaiseen
  • Verhokappa omaan keittiöön
  • Kaksi ja puoli kolmiohuivia
  • Yksi katkennut bambuinen pyöröpuikko




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tyynyliinasta sisustussydän

Mökillä inventoitiin eli raivattiin raivokkaasti. Lakanakaapin todettiin olevan täynnä lakanoita, jotka eivät sovellu nykyaikaiselle nukkujalle. Liian lyhyitä, liian kapeita, liian rikkinäisiä, liian jotain jne. Monet lakanat ja tyynyliinat ovat kuitenkin epäkäytännöllisyydestään huolimatta kovin kauniita. Pitsit, monogrammit ja kauniit pinnat olisi sääli heittää sumeilematta pois.
 
Joitakin vuosia sitten ystävä toi joulutervehdyksenä kauniin sisustussydämen. Aloin apinoimaan sitä ja käynnistin sydäntehtaan. Kiitos lahjasta, joka antoi inspiraation vielä vuosien jälkeen!

Punaruutuinen on ystävän tekemä, jota sitten lähdin matkimaan.
Valkoinen on itse tehdyistä ensimmäinen ja lähti MK-nimikirjaimet omaavalle isoäidille lahjaksi.

 
 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Piiru 14 -partioleirin käsityökuulumiset

Vietin viisi päivää Lounais-Suomen partiopiirin Piiru 14 -leirillä, joka pidettiin Evolla Hämeenlinnassa. http://www.piiru14.fi/

Jokaiseen leiripäivään kuului runsaasti aktiviteetteja, joista osa oli erilaisia kädentaitoja. Lisäksi tietenkin mukanani oli pikku puhdetyö sekä itse värkkäiltyjä leirivarusteita.

Tässä pienet kuvamaistiaiset. Ekaksi ihan maailman paras idea; männynneula :)

Oletko huomannut, että luonto on täynnä pujotteluneuloja?
Ja jos neula katkeaa, uusi odottaa jo vieressä.

Sormivirkatut pötköt punottiin pussukaksi. Ei onnistunut kovin hyvin...

Vanhasta uutta eli kahvipussista sydän.
Huomaa tekijän ranteessa oleva koru.

Leiriseurakunnassa sai halutessaan käydä tekemässä rukoushelmet
 

Porukalla tehty mölkky-peli onnistui loistavasti
 

 
 
Partioshaali tositoimissa leirin päättäjäisissä

Ennen leiriä huovutin tavallisen istuinalustan päälle hahtuvaa.
Koko homma meni suht päin persettä, mutta hyvinpä tolla leirillä istui
Menee myös rullalle.
Tosin maasto-olosuhteisiin huovutettu pinta on liian kitkainen.
Roskat tarttuu.
 
 

Välipalakäsityönä mukana oli kolmiohuivi.
Tässä kaikki, mitä leirin aikana ehti tekemään. Oli muuta puuhaa.

 
 
Ei muuten toimi tämä blogger tänään kovin hyvin. Kuvat eivät olleenkaan asetu sinne minne haluaa ja tekstin kokokin on ihan mitä sattuu. Mikä lie mättää. Olisko bloggerin kesäloma.