tiistai 22. heinäkuuta 2014

Hilun Lillit Novitan lapaslehdessä!

Viime syksynä lähetin Lilli-lapaset Yhteishyvän ja Novitan lapaskilpailuun. Jotenkin unohdin koko homman sen koomin. Nähtävästi en ole käynyt Novitan sivuilla kuukausiin ja en myöskään ole selaillut Novitan lehtiä kauppareissulla. Outoa. Tänään kuitenkin tuulet kääntyivät ja tartuin maitokaupassa tammikuussa julkaistuun Novitan Lapaslehteen. Ja siellähän ne olivat, lapaskilpailuun lähetetyt Lillit. Olivat vielä saaneet seuralaisikseen Lasset. Lillit ja Lasset näkyvät myös Novitan lapasideoissa.   
 
Toivoin, että Lilleistä tulisi ketjulapaset, niitä tehtäisiin paljon ja mahdollisimman monella lapsella olisi hauskat leikkikaverit lapasten muodossa mukana. Ainakin Omppumadon blogissa on Lapaslehden ohjeesta innostuttu ja kommenteista päätellen myös muut. Hyvää matkaa Lilleille maailman joka kolkkaan!


Tämä Lilli lähti kilpailuun ja muuttui ohjeeksi Lapaslehteen


 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Vanhainkodin neulegraffiti

Vierailin Mäntyrinteen vanhainkodissa ja ilahduin kädentaitojen ja taiteen läsnäolosta. Moni seinällä oleva teos oli yhteisötaidetta, asukkaiden yhdessä tekemää. Rohkeita ideoita ja taidokkaita toteutuksia, joista riittää iloa vuosiksi eteenpäin.

Mäntyrinteen väki on ollut suorastaan edelläkävijään neulegraffitien osalta, vaikka he eivät ehkä ole itse kutsuneetkaan teosta juuri neulegraffitiksi. Graffiti tai ei, 640 tupsua muodostavat hauskan ja modernin ryijyn.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

4. July - Sukat Yhdysvaltain itsenäisyyspäivään

Tänään on Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Tiesin asian hyvissä ajoin, sillä suosikki-someni Pinterest täyttyi aiheeseen liittyvistä vinkeistä.  Lipun värejä toistavia askarteluja, ruokia ym. on kiinnitetty käyttäjien seinille tajuttomat määrät, katso vaikka. Samat ideat sovellettuna Suomen lippuun...ööö, ei ehkä aina hyvä idea. Suomen itsenäisyyspäivään verrattuna Yhdysvaltalainen versio taitaa olla melkoinen karkelo. Voisi olla hassua, jos heittelisimme sinivalkoisia confetteja tai kirjoittaisimme nakkisämpylään "rakastan Suomea". Itsenäisyyspäivän ovikranssi on kyllä toteuttamisen arvoinen idea.

Töllötin näytti eilen illalla Syntynyt 4. heinäkuuta -elokuvan. Sitä katsellessa valmistuivat kolmiväriset raitasukat veljelle. Lanka on Regian World Ball Coloria eli maailman värejä. Regia ei ota kantaa siihen, minkä maan värit langassa on. Huomasin, että ihmisille syntyy väreistä erilaisia mielikuvia: Ranska, Venäjä, Norja, Englanti, Thaimaa. Ja totta, näiden kaikkien maiden lipuissa on väreinä sininen, punainen ja valkoinen.
 
Ehkä kaunein tapa tehdä lankakerä

Ranska

Venäjä