perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ohje: Kyläsukat

Yritin vääntää jonkinlaisen ohjeen kasaan. En kyllä tiedä ymmärtääkö tätä kukaan muu, mutta ainakin itselle tämä toimii muistilappuna. Aika usein on tullut mietittyä tämä sukka alusta saakka uudestaan, tai olen yrittänyt laskea silmukoita vanhoista sukista.

Kyläsukka kannattaa tehdä aika napakaksi. Normaalin sukkakoon puikkomäärästä nipistäisin silmukan tai pari, käsialasta riippuen. Kuvan sukassa on 11 silmukkaa per puikko, kun normaalisti olisi 12. Lankana musta Seitsemän veljestä ja puikko nro 4.

Edit. 6.9.2014. Tätä ohjetta on käyty niin paljon kurkkaamassa, että lienee parasta selventää puikkosuositusta. Valitse omalle käsialalle sopivin puikko. 7veljekselle suositellaan sukkiin yleensä 3,5 puikkoa. Oma käsialani on aika tiivis, joten teen kaikki kyseisen langan sukat nelosilla.



Neulo aluksi resoria 10 kerrosta ja tee kantapää. Kantapään jälkeen kavennukset siten, että joka toisella kierroksella yhden silmukan vähennys ensimmäisen puikon lopussa ja neljännen puikon alussa ja joka toinen kerros ilman kavennuksia.

Päättele toisen puikon viisi viimeistä silmukkaa ja kolmannen puikon viisi ensimmäistä silmukkaa. Jatka neulomista tasona n. 15 kerrosta, 6cm. Tai kuinka pitkän reiän jalkapäydän päälle haluat.


Silmukat päätelty toisen puikon lopusta ja kolmannen puikon alusta.
Tästä jatkuu sileä neule tasona



Luo pääteltyjen silmukoiden tilalle uudet silmukat ja jatka suljettuna neuleena kärkikavennukseen saakka. Kaventaminen kannattaa aloittaa ihan hiukan ennen, kuin mitä normaalisti tekisi. Napakka kyläsukka on hyvä, koska villasukka aina kuitenkin hiukan venyy.


Kun jalkapöydän reikä on sopiva, luodaan uudet silmukat pääteltyjen tilalle.
Sukka jatkuu taas suljettune neuleena.
 

2 kommenttia:

  1. saako näistä kuvaa miltä ne näyttää jalassa?:)
    -suski

    VastaaPoista
  2. Täältä löytyy yksi kuva: http://hiluneuloo.blogspot.fi/2013/01/kylasukat.html

    Yritän kuvata joskus lisää.

    VastaaPoista